sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Kotitehtävä nro:8

Kotitehtävä nro:8

Tällä kertaa kotitehtävän aiheena oli pohtia miten työni kuormittaa kehoani? Onko minulla mahdollisuutta tehdä jotkin työtehtävät toisin? Voisinko joissain tehtävissä käyttää apulaitteita esim. kevennintä tai pinkkaria?

Työni kuormittaa kehoani, mutta kun kiinnittää huomiota miten kappaleita nostaa ja miten kappaleita ripustaa, pystyy selkäänsä säästämään paljon. Nosta siis jaloilla ja kuokista polvia älä selkää. Meillä käy kerran vuodessa työterveyden puolesta fysioterapeutti tekemässä tuotannon puolella kierroksen. Siinä kysellään kuulumiset, jaksamiset ja annetaan neuvoja jos jokin työ tehtävä tuntuu/näyttää raskaalta. Tarvittaessa yhteen pisteeseen voidaan käyttää enemmänkin aikaa. Kuvissa on muutama esimerkki jolla näkyy miten meillä on rasitusta vähennetty.
Sähköpumppukärryllä kärryn saa nostettua sopivalle pinoamiskorkeudelle, jolloin ei tarvitse turhaan kumartaa. Kun kasa on tarpeeksi korkea, voi sitä laskea ettei kappaleita tarvitse nostaa hartialinjan yläpuolelle turhaan.

 Sama juttu pätee tietenkin lavoihin. Meillä ei maalaamossa ole muita nostoon tarkoitettuja apulaitteita, mutta tehtaasta löytyy kyllä pinkkari, keventimiä sekä alipainenostimia, joita käytetään muissa työvaiheissa.
Päivän etukäteen suunnittelulla välttää turhan kiireen ja hätäilyn, joka rasittaa kehoa sekä henkisesti, että fyysisesti. Suunitelmasta kannattaa tehdä kuitenkin joustava, jotta kiireiset maalaushommat saadaan ängettyä helposti johonkin väliin. Jos maalattavia kappaleita olisi vielä enemmän, olisi kappale määrän perässä vielä erän vaatima kampamäärä, jolla pystymme laskemaan hyvinkin tarkasti kuinka täyteen päivä tulee ja voimme jo maalausta edeltävänä päivänä pohtia ylitöiden tarvetta.
Yleisimmin käytetyt ripustuskoukut ovat liikkuvassa kärryssä, jolloin sen tarvittaessa saa hyvinkin lähelle itseään. Tämä poistaa turhan paikasta toiseen suhaamisen, ja helpottaa löytämään tarvittavat koukut.
Jos kärrystä loppuu koukut, on koukku varasto aivan työpisteen tuntumassa. Myös kaikki käytettävät ripustimet ovat järjestyksessä, käden ulottuvilla mutta ei kuitenkaan tiellä.







Maalaamossa on myös kärryjä, joihin painavat henkarit saa nostettua ja vietyä etäämmälle tyhjennettäviksi. Suurin haaste on kuitenkin se, että linja on korkealla ja kuokkuja joutuu kurottamaan, kun niitä laittaa linjalle tai ottaa pois. Hartiat ja niska voi kärsiä tästä hyvin paljon, mutta jos pystyy välttämään pitkäaikaisen asennossa olon, saa niskat ja hartiat toiminta kuntoon pienellä verrytelyllä. 
Neuvona voisin antaa vielä, että keppijumppa on erittäin tehokasta linjalla tulleiden jumien avaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti