sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kotitehtävä nro:6

Kotitehtävä nro:6

Alkuperäisenä kotitehtävänä oli miettiä Työtutka-hankkeen lomaketta apuna käyttäen parannuksia työergonomiaan ja tuottavuuteen. Kun olin lukenut lomakkeen läpi ajatuksella, tuli ongelmaksi se, etten keksinyt mitään parannettavaa, ja kun asiasta juttelin maalari kollega Sadun kanssa, tulimme siihen lopputulokseen, että täyttäisimme Työtutka-hanke lomakkeen maalaamon alueesta. Vaikka maalaamoon tehdään säännöllisin ajoin 5S auditointi voisi sieltä löytyä lisääkin parannettavaa.
Joten teimme siis näin:
Otin muutamasta kohteesta kuvan ja vähän avaan niitä tarkemmin.

Kohta nro:1
Kaikille työkaluille on määrätyt ja merkityt paikat.
Työkalut, joita käytetään harvemmin kuin kerran viikossa ovat maalaamon kaapissa. Maalaamossa ei ole sellaisia työkaluja, joita siellä ei käytetä.
Kohta nro:4
Kulkuväylät on selvästi erotettu maalattavien kappaleiden alueesta sekä linjan lastaus/purku alueesta. Kuvan perusteella mun täytyy teipata maalaamon käytävät uudestaan, jotta ne erottuu paremmin.
 Kohta nro:6
Lattia pinnoilta ei löydy mitään sinne kuulumatonta.
 Kohta nro:11
Sovelsimme tätä kohtaa niin, että varastohyllyssä olevat koukut ovat käyttämättömiä työkaluja ja koukku kärryssä olevat koukut ovat käytettyjä työkaluja.
Kun käytetyt koukut on heitetty roskikseen, otamme hyllystä tarvittavan määrän koukkuja, emmekä palauta sinne takaisin käytettyjä koukkuja.
 Kohta nro:12
Jokaisen jäteastian paikka on merkattu vähintään mustalla teipillä. Erikoisempien jätteiden keräys paikat ovat vielä merkattu erikseen mitä sinne kuuluu.
Kohta nro:15
Maalaamo on valaistu kaksi kerroksisesti. Maalaamon katossa on syväsäteilijä valaisimia, jotka ovat tarkoitettu korkeaan tilaan valaisemaan alue kauttaaltaan. Linjan päälle on laitettu laajasäteilijöitä, jotka ovat tarkoitettu matalampaan tilaan. Näillä valaistaan tarkemmin tietyt alueet. Poistumistiet ovat merkattu selvästi ukkeli valaisimilla. Yhden Super syväsäteilijän lamppu on palanut.
Kohta nro:16
Maalaamon toinen sammutin oli sijoitettu huonosti. Ripustinteline on sammuttimen tiellä. Sammutin oli juuri huollettu. 
Heti tämän jälkeen siirsin sammuttimen uudelle paikalle ja tein sille tarvittavat merkinnät, jotta sen huomaa kauempaakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti